Ajatuskuplan uusin muoto on rääväsuinen ja erittäin karvainen kissa.

Puurran nyt oikein toden teolla tetrominojen maalaamisen kanssa. Itse maalaaminen on rentouttavaa, mutta samalla haastavaa työtä. Ainoa asia, josta en niin suuremmin tykkää on toukokuun 20. eli deadline. Siihen mennessä minun pitää maalata 7:stä erimuotoisesta palasta vähintään 4 eri versiota. Huonolla matematiikkapäälläni se tekee 28 palaa. Jos yritän tähdätä 5 erilaiseen versioon, kasvaa kokonaismäärä 35:een. Lisäksi minun pitää ommella huppu pöytäyhdistelmälle ja piirtää peliruudukko lakanaa. Ja jottei stressielohiiri jäisi ihan ilman ruokaa, peliin pitää kirjoittaa lyhyet ohjeet suomeksi ja englanniksi. Kaiken tämän lisäksi katalogiryhmässä nakki napsahti minun kohdalle, joten teen kannet näyttelykatalogille. Onneksi se homma on vain kaksi rupuista sivua.

En todellakaan ruvennut kykkimään pohjustushuoneessa, joten telasin ja maalasin pohjamaalin paloille pyörivän alustan päällä. Taustalla kasvava lauma jo pohjamaalattuja tetrominoja.

Thei r inweiding thö ruum!!

Nyt on kuitenkin turha maalata piruja seinille projektin lopputuloksesta, sillä työn saa tehtyä vain tekemällä eli minun tapauksessani maalaamalla. Yhteen palaan kuluu aika noin päivä. Valmiita paloja on tällä hetkellä 4 kappaletta. Aloitin maalaamisen Z-tetrominoista, jotka ovat sinisävyisiä. Väreistä käytössä oli vain 4: cyan, ultramarine, mars black ja titanium white.

Tällainen oli alkutilanne kahden ensimmäisen Z-tetrominon kohdalla. Luonnostelin aiheet paloihin lyijytäytekynällä ja kiinnitin sen hiuslakalla. Ja miksi? Koska hiilellä en rupea luonnostelemaan näin pieniin töihin ja fiksatiivia en ole ostanut sitten elävän mallin piirtämisen jälkeen. Sitä paitsi itseltäni jää hiuslakkapullojen pohjille sen verran lakkaa, että pikkutuhaukset riittävät näihin töihin vallan mainiosti.

Ihka ensimmäinen valmis tetromino! Lapsen korva on aika massiivinen, mutta niin ”oikeillakin” lapsilla näyttää olevan, ainakin mitä Googlen kuvahaun tuloksiin on uskominen. Itselläni oli aikoinaan juuri tällainen viidakkolakana ja se on minulla edelleen tallessa.

Tähän asentoon jouduin etsimään hiukan kuvallista apua, koska käpertyvä muoto sai ja saa edelleen raajat näyttämään suhteettoman isoilta tai pitkiltä.

Tämä nukkumisasento oli ollut mielessäni jo edellistä naista maalatessani, joten en käyttänyt mieheen mitään mallikuvia. Minkä kyllä huomaa. :D Kämmen jäi useammasta korjauksesta huolimatta pienehköksi ja karvainen jalka näyttäisi olevan pois paikoiltaan. Oi voi.

Hmm. Luonnossa tämä näyttää hieman epäilyttävältä, mutta tässä tilassa sen taas näyttää hyvältä. ”Tummun” kasvojen maalaaminen oli erityisen rentouttavaa, koska niissä sai näkyä siveltimen ja elämän jälki. :) Kuva-alan käyttö hieman ontuu, mutta isossa porukassa siihen tuskin kiinnittää niin paljon huomiota.

Ja mihin tästä jatketaan… Uusien palikoiden ja uusien värisävyjen kimppuun!

Kuluva tammikuu on ollut erittäin kiireistä aikaa. Heti joululoman jälkeen aloitin viimeisen opetusharjoitteluni ja tuntien suunnittelun lomassa tein myös lopputyötäni mediapedagogiikan kurssille. Tällä kertaa lopputöihin panostettiin enemmän, koska työt tulivat yliopistolle esille Mediaa mediasta -nimisenä yhteisnäyttelynä. Näyttelyssä on esillä myös muita kurssilla tehtyjä töitä eli sarjakuvastrippejä ja -novelleja. Lisäksi kurssin sarjakuvaosuuden töistä kerättiin kansien väliin ihka ensimmäinen LYKOS-lehti, jonka ensimmäinen painos laskettiin liikkeelle 17.1. pidetyissä avajaisissa. Lehden lyhenne tulee sanoista Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden sarjakuvia.

Kuten kuvasta näkee, saimme näyttelylle tilaksi F-siiven Agoran eli Galleria Valon. Nimestään huolimatta galleriatila ei ole talvisaikaan valoisa, joten kuvat ovat hieman tummia.

Sarjakuvastripit ja -novellit on ripustettu, tarkemmin sanottuna naulattu (vasaran puutteessa mm. rautaisella vatupassilla) liikuteltaville seinille. Seinien haitarimuoto oli mielestäni piristävän erikoinen ratkaisu tilanjakamiselle. Huomaa myös alimman kuvan oikeassa alalaidassa oleva LYKOS, joka on luettavissa näyttelyn yhteydessä. Lehteä voi ostaa Mirja Hiltuselta (F-siipi, 4. kerros) huokeaan 3 euron hintaan. Itse osallistuin lehteen antamalla seuraavan sarjakuvanovellin julkaistavaksi:

Ai ku nettipienennys teki kivat moirét. Onneksi varsinaisessa painoversiossa moisia ei ollut.  Sivu on esillä näyttelyssä, tosin suurennettuna valokopiokoneella A3 kokoon, yhdessä neljän ruudun strippini kanssa:

Samalla ripustusarkilla seuranani ovat Niklas Pajusalon novelli (vasemmanpuoleinen), Mirva Valkaman novelli (keskimmäinen) ja stripit (keskimmäiset) sekä Katri Toivasen strippi (vasemmalla).

Oman lopputyöni paikaksi asettui lasihissin viereinen reikäseinä. Seinällä on myös Timo Heikuran sarjakuvaa ja Emilia Haukan valokuvasarja. Oikealla olevan installaation tekijät ovat Johanna Pétursdóttir ja Piia Pippuri. Etualalla olevan työn tekijät ovat Raisa Kinnunen ja… (olen reikäpää enkä muista juuri nyt ^^;)

Että mä vihaan noita huonoja valoja… Oma lopputyöni on yhden sivun sarjakuva, johon sisältyy yhden ruudun omake. Näyttelyssä olevat työt tein perinteisesti pullomusteella ja rasteroin tietokoneella. Alkuperäisten ja julkaisukuntoisten töiden koko on japanilainen B5, mutta näyttelyä varten tulosteet on suurennettu kopiokoneella. Laitoin tyrkylle myös käyntikorttien tapaisia lirpakkeita, kuten kuvasta näkyy. Saa nähdä, kuinka moni on itselleen virnistävän kissan ottanut. Ohessa vielä teosteksti ja varsinaiset työt:

Populaarikulttuuri ja sen ilmeneminen:

näkökulma #4 eli taiteen negaatio tai viihde (2011)

Pullomuste, kuitukärkitussit ja digitaaliset rasterit

Sarjakuvani lähtökohtana on ollut Kari Kallioniemen ja Hannu Salmen artikkeli ”Mitä populaarikulttuuri on?” sekä erityisesti populaarikulttuurin käsitteen määrittelyn 8 eri näkökulmaa. Sarjakuvassa kissapersoonani kohtaa populaarikulttuurin teoksia ja niiden hahmoja. Nämä kohtaamiset vastaavat pientä osaa ihmispersoonani lukemishistoriasta ja viittaavat näin ollen neljänteen näkökulmaan, populaarikulttuurin tuotteeseen eli sarjakuvaan viihteenä.  Sarjakuvan lukusuunta on oikealta vasemmalle ja siihen sisältyy omalla sivullaan oleva yhden ruudun omake eli ylimääräinen humoristinen loppukohtaus.

Näyttelyn purku on jo muutaman päivän päästä, tarkemmin sanoen torstaina 27.1. eli nopeat ja kiinnostuneet ihmiset ehtivät vielä käydä katsomassa näyttelyn läpi.

Sain ajatuksen opetella omalla ajallani ihmiskehon kanjeja. Samalla saisin harjoitusta hiraganojen kirjoittamiseen. Opetteluun tarvitaan myös havainnnoillistava kuva, joten ryhdyin töihin. Pieni iltapiirustustehtävä paisui kuitenkin muutaman päivän työksi, joka aiheutti haastavuutensa takia sekä verenpaineen nousua että turhautumista. ”Mitään en taas osaa haluamallani tavalla!” Jälkeenpäin hiukan naurattaa, mutta minkäs voin tarkkuudelleni. Kaiken lisäksi piirsin nyt Sakuran Picma Micron -tussilla tavalliselle kopiopaperille, joka imee enemmän tussia. Kaikkea sitä unohtaa räpeltäessään eri materiaalien kanssa. Onneksi valkoinen korjausteippi auttoi pienempien virheviivojen korjauluissa. Otan alkuperäisestä myös kopion yliopiston kopiokoneella, joten toisesta paperista vanhan päälle liimatusta päästä ei luulisi jäävän suurempia merkkejä.

Hmm. Paperilla se näyttää kyllä paremmalta. X) Naamankin saisi vaihtaa, kun se näyttää taas niin oudolta. Kropan malliksi löysin suhteellisen nopeasti Googlen kautta jonkun homopornonäyttelijän. Asentona mukava kontraposto miellytti silmääni. Sopivan naismallin etsintä taasen ei ole tuottanut tulosta useista etsinnöistä huolimatta. Asennot ovat joko tyrkkyjä tai piilottelevia tai sitten malli on liian laiha ja liian silikoninen. Toisaalta kovin monella tavallisella miehellä ei ole yhtä selvästi erottuvia lihaksi kuin tällä miesmallilla oli, mutta kulmikasta mieskroppaa on yksinkertaisesti helpompi piirtää kuin pehmeää kaljamahamiestä. Kappasta vaan, harhaudun itse omien ulkonäkökeskeisten ajatusteni kanssa alkuperäisestä ideasta, jossa oli vain tarkoitus saada kuvituskuva opiskelua varten. Seuraavaksi kopioin kuvan, piirrän viivat oikeille kohdille ja aloitan oikeiden kanjien etsimisen. Hyvä apu on esimerkiksi http://jisho.org/words/ eli Denshi Jisho -nettisanakirja.

(お誕生日おめでとう　ゾロくん！！)

Kappas, tällä ja ensimmäisellä sarjakuvan tussausversiolla on ikäeroa tasan kuukausi.

Kiehkurat ovat todella olemassa, koska ne ovat taas alkaneet puskea pintaan lyhyestä tukastani. D: