Archive for the ‘Aiheeton’ Category

tetrominot 006: ”Miks sulla on maalarinteippiä kiinni olkkarin lattiassa?”

keskiviikko, toukokuu 25th, 2011

Tämä ja ainakin kaksi seuraavaa tulevaa merkintää tulevat sisältämään paljon kuvia. Ensimmäisessä merkinnässä valotan teille hiukan mitä outouksia harrastin pienen yksiöni olohuoneessa. Suurimman osan ajastani työskentelin osin lattialla kyhnöttäen mitä erikoisimmissa asennoissa, osin sohvalla istuen erittäin epäergonomisissa asennoissa. Ensimmäinen työskentelytapa selittyy seuraavan kuvan avulla:

Pelikentän koko on 160 cm x 240 cm. Minulla oli tätä pienempiä lakanoita, jotka ostin kadun toiselta puolen olevasta Rovaniemen keskuspesulasta. Mitenkän siis saisin mitattua kahdesta lakanasta ommellun kankaan oikean kokoiseksi? *ding* Teippaamalla olohuoneen lattiaan maalarinteipit, joiden sisäreunat vastaavat oikeita mittoja. Helpommin keksitty kuin toteutettu, mutta pienen ähinän jälkeen teipit olivat lattiassa, kangas mitattuna ja revittynä oikean kokoiseksi.

Itse kangashupun ompelu oli ihan oma haasteensa, koska kangasta oli yhtä paljon kuin pahimmassakin hörhelöhääpuvussa. Onneksi vanha 13 kg painava Singer ei moista kangasmäärä pelännyt, vaan tikkasi tosi nättiä tikkiä.

Testasin yliopistolla kangashuppua suunnittelemieni kolmen pöydän kokonaisuuden päälle ennen kuin uskalsin ommella kulmasaumat (kai niitä voi sillä nimellä kutsua?) kiinni.

Kulmasaumat ovat tässä kuvassa jo ommeltu. Samalla kertaa testasin peliruudukon toteutusta ja hyvän kollegan neuvoa kokeilemalla päädyin jättämään ruudukon lakanakankaan alle. Alkuperäinen idea nimittäin oli piirtää ruudukko kankaaseen, mutta kankaan liikkuminen ja kurttuinen luonne sai minut epäilemään tätä toteutustapaa.

Ja millainen ruudukko siellä kankaan alla sitten on? Ihan kelpoinen Cansonin paperi, jonka olin ottanut talteen Julkisen tilan taiteen kurssilta, siellä viivoitettuna kupruilee!

Pystysperjantain vastaisena yönä eli 20.5. harrastin muun muassa yhdistä pisteet -piirtämistä. Aikaisemmin mainitsemani paperin toisella puolella oli nimittäin maalauksia, jotka tummuudellaan estivät tekstien kopioimisen valopöydän avulla. Kaiken lisäksi koko kämpässä ei ollut ainuttakaan toimivaa paksua mustaa tussia! Kaikkea muuta kyllä löytyi, muttei yhtä vaivaista tussia. :’D Tuolloin tussasin tekstit B-vaihtoehdolla eli tummanharmaalla tussilla ja ostin pystytysaamuna uuden mustan tussin yliopiston kioskilta.

Perjantaina kärräsin ensitöikseni kolme pöytää malliopetuksen luokasta eli F-siiven 4. kerroksesta pääyliopiston aulaan. Yhteensä kärräyskeikkoja oli 3 eli yksi per pöytä. Onneksi olen sen verran riski, että sain yksin kipattua väärinpäin olevan pöydän alas kuljetuskärryn päältä ja kammettua sen vielä oikeinpäin. Nämä pöydät eivät nimittäin ole kevyitä, vaikka ne siltä saattavat näyttää. Omassa kerroksessa minulla oli onneksi aina muita kollegoita, joka auttoivat pöydän nostamisessa kärryn kyydille. Palkkioksi tästä annoin muun muassa kyydin pääyliopiston puolelle ja takaisin F-siipeen. Mutta se kärry ja erityisesti sen ohjattavuus! :D Taidan olla liian vaikeasti ajatteleva ihminen sen yksinkertaiseen ohjaukseen nähden.

Laitoin ensin ruudukko- ja tekstipaperin nurjat puolet täyteen kaksipuolisen teipin palasia. Tämän jäljeen teippasin paperit oikelta puolelta maalarinteipillä kiinni pöytien pintaan ja lisäsin teippien päälle siistiksi reunoiksi vielä mustaa sähköteippiä.

Seuraava kuvamerkintä tulee sisältämään kuvia itse tetrominoista. Kyseistä merkintää odotellessa esittelen lyhyesti karvaisen apurini, joka asustelee väliaikaisesti kotona isäni kaverina:

”Mitä sä Äiti teet?” on selvästi luettavissa Akin katseesta. Aki on 21.6.2009 Rovaniemellä syntynyt maatiaiskolli, joka muistuttaa norjalaista metsäkissaa. Rusehtavan musta ja erityisen karvainen lapsi on suuri ilon ja inspiraation lähteeni. Ja mitä kuvassa olevasta kangas- ja lankakaaoksesta voisi selittää? Vapaa-ajallani olen nimittäin vaihtelevalla menestyksellä ommellut isoäidin ruusutarha -mallin mukaisia kangasruusuja, joista valmiina muodostuisi tilkkutäkki. Karvainen lapsi ei ole onneksi vanhojen kankaiden perään, vaan tykkää vahtia tekemisiäni. Joka paikassa. Jos yrittäisin mennä lukollisen oven taakse, kuten vessaan, syntyisi siitä armoton parku. Aki on siis menossa mukana jopa pesulla, vaikka tassut ja maha siinä hommassa vähän kastuvatkin. ;)

tetrominot 005: kutsu kuuluu

maanantai, toukokuu 23rd, 2011

Tervetuloa kuvataidekasvatuksen syventävän taideproduktion näyttelyn avajaisiin tänään maanantaina klo 18. Näyttely on avoinna yleisölle 23.5.-15.6.2011 asti yliopiston aukioloaikoina. Päivitän lisätiedot sekä näyttelystä että tetrominoista ja niiden ostotiedoista myöhemmin tällä viikolla.

Ne ovat valmiit! \:D/ Kiireessä saadaan otettua kämäisiä kuvia, mutta asiaan tulee muutos avajaisten jälkeen. Nyt suuntaan kohti avajaisten tarjoiluja~!

tetrominot 004: ultramarine & cyan

maanantai, huhtikuu 11th, 2011

Puurran nyt oikein toden teolla tetrominojen maalaamisen kanssa. Itse maalaaminen on rentouttavaa, mutta samalla haastavaa työtä. Ainoa asia, josta en niin suuremmin tykkää on toukokuun 20. eli deadline. Siihen mennessä minun pitää maalata 7:stä erimuotoisesta palasta vähintään 4 eri versiota. Huonolla matematiikkapäälläni se tekee 28 palaa. Jos yritän tähdätä 5 erilaiseen versioon, kasvaa kokonaismäärä 35:een. Lisäksi minun pitää ommella huppu pöytäyhdistelmälle ja piirtää peliruudukko lakanaa. Ja jottei stressielohiiri jäisi ihan ilman ruokaa, peliin pitää kirjoittaa lyhyet ohjeet suomeksi ja englanniksi. Kaiken tämän lisäksi katalogiryhmässä nakki napsahti minun kohdalle, joten teen kannet näyttelykatalogille. Onneksi se homma on vain kaksi rupuista sivua.

En todellakaan ruvennut kykkimään pohjustushuoneessa, joten telasin ja maalasin pohjamaalin paloille pyörivän alustan päällä. Taustalla kasvava lauma jo pohjamaalattuja tetrominoja.

Thei r inweiding thö ruum!!

Nyt on kuitenkin turha maalata piruja seinille projektin lopputuloksesta, sillä työn saa tehtyä vain tekemällä eli minun tapauksessani maalaamalla. Yhteen palaan kuluu aika noin päivä. Valmiita paloja on tällä hetkellä 4 kappaletta. Aloitin maalaamisen Z-tetrominoista, jotka ovat sinisävyisiä. Väreistä käytössä oli vain 4: cyan, ultramarine, mars black ja titanium white.

Tällainen oli alkutilanne kahden ensimmäisen Z-tetrominon kohdalla. Luonnostelin aiheet paloihin lyijytäytekynällä ja kiinnitin sen hiuslakalla. Ja miksi? Koska hiilellä en rupea luonnostelemaan näin pieniin töihin ja fiksatiivia en ole ostanut sitten elävän mallin piirtämisen jälkeen. Sitä paitsi itseltäni jää hiuslakkapullojen pohjille sen verran lakkaa, että pikkutuhaukset riittävät näihin töihin vallan mainiosti.

Ihka ensimmäinen valmis tetromino! Lapsen korva on aika massiivinen, mutta niin ”oikeillakin” lapsilla näyttää olevan, ainakin mitä Googlen kuvahaun tuloksiin on uskominen. Itselläni oli aikoinaan juuri tällainen viidakkolakana ja se on minulla edelleen tallessa.

Tähän asentoon jouduin etsimään hiukan kuvallista apua, koska käpertyvä muoto sai ja saa edelleen raajat näyttämään suhteettoman isoilta tai pitkiltä.

Tämä nukkumisasento oli ollut mielessäni jo edellistä naista maalatessani, joten en käyttänyt mieheen mitään mallikuvia. Minkä kyllä huomaa. :D Kämmen jäi useammasta korjauksesta huolimatta pienehköksi ja karvainen jalka näyttäisi olevan pois paikoiltaan. Oi voi.

Hmm. Luonnossa tämä näyttää hieman epäilyttävältä, mutta tässä tilassa sen taas näyttää hyvältä. ”Tummun” kasvojen maalaaminen oli erityisen rentouttavaa, koska niissä sai näkyä siveltimen ja elämän jälki. :) Kuva-alan käyttö hieman ontuu, mutta isossa porukassa siihen tuskin kiinnittää niin paljon huomiota.

Ja mihin tästä jatketaan… Uusien palikoiden ja uusien värisävyjen kimppuun!

tetrominot 003: treffit sirkkelin ja vannesahan kanssa

tiistai, maaliskuu 1st, 2011

Tuossahan noita nyt on, alemmalla hyllyllä pohjustettavaksi meneviä ja ylemmällä jo valmiiksi pohjustettuja mdf-tetrominoja. Viime viikolla kävin leikkaamassa niitä puupuolen Pasin avustuksella. 275,50 x 184,50 cm kokoisesta levystä Pasi sahasi sirkkelillä aluksi minulle suorakaiteen muotoisia paloja (sekä maalauspohjia), jotka sitten sahasin oikeaan muotoon vannesahalla. Kaikki sormet ovat edelleen tallella. :)

Kuljetin kotiin jo yhden kokonaisen satsin tetrominoja. Lattialla säilyttäminen, varsinkin vessa-keittiö-olkkari -valtaväylällä, ei tunnu enää kovin järkevältä vaihtoehdolta, koska olen astunut jo useamman kerran terävien kulmien päälle. Varsinainen maalaamisurakka alkaa sitten talviloman jälkeen eli viikon 11 tienoilla.

Eilisessä seminaarissa esiteltiin lyhyesti kuvallinen tilatoive omalle työlle. Itse esitin toiveekseni pääyliopiston aulan:

Nähtävästi ”mun” yliopistossa on kuusi ovea, vaikka todellisuudessa niitä on vain neljä. :D Paikkavalinta on kuitenkin tarkoituksella pääyliopiston aula, koska vilkkain ihmisvilinä keskittyy sinne. Tällainen sijoituspaikka tuo väriä ja erilaista toimintaa kiireen keskelle.

Pyörittelin mielessäni myös tetriksen esillepanoa, joka alustavasti olisi pöytien päälle pingotettu kangashuppu. Kankaaseen voi tehdä pelialueen ruudutuksen monin eri tavoin ja huppu (vai helmako se on?) peittää pöytien jalat. Kangasta hankkisin joko pesulasta (valkoisia sairaalalakanoita) tai Kontista (roskiin meneviä värikkäitä kankaita).

Ja lopuksi edelliseen merkintään viitaten:

Kenenkähän töistä tuossa on valokuva? :D Hiukan kuitenkin ihmettelen, että miksi minun töistä on suhteellisen edustava valokuva ja muiden opiskelijoiden töistä on vain tuollainen epämääräinen sivuttaiskuva. :S