Ajatuskuplan uusin muoto on rääväsuinen ja erittäin karvainen kissa.

Tämä ja ainakin kaksi seuraavaa tulevaa merkintää tulevat sisältämään paljon kuvia. Ensimmäisessä merkinnässä valotan teille hiukan mitä outouksia harrastin pienen yksiöni olohuoneessa. Suurimman osan ajastani työskentelin osin lattialla kyhnöttäen mitä erikoisimmissa asennoissa, osin sohvalla istuen erittäin epäergonomisissa asennoissa. Ensimmäinen työskentelytapa selittyy seuraavan kuvan avulla:

Pelikentän koko on 160 cm x 240 cm. Minulla oli tätä pienempiä lakanoita, jotka ostin kadun toiselta puolen olevasta Rovaniemen keskuspesulasta. Mitenkän siis saisin mitattua kahdesta lakanasta ommellun kankaan oikean kokoiseksi? *ding* Teippaamalla olohuoneen lattiaan maalarinteipit, joiden sisäreunat vastaavat oikeita mittoja. Helpommin keksitty kuin toteutettu, mutta pienen ähinän jälkeen teipit olivat lattiassa, kangas mitattuna ja revittynä oikean kokoiseksi.

Itse kangashupun ompelu oli ihan oma haasteensa, koska kangasta oli yhtä paljon kuin pahimmassakin hörhelöhääpuvussa. Onneksi vanha 13 kg painava Singer ei moista kangasmäärä pelännyt, vaan tikkasi tosi nättiä tikkiä.

Testasin yliopistolla kangashuppua suunnittelemieni kolmen pöydän kokonaisuuden päälle ennen kuin uskalsin ommella kulmasaumat (kai niitä voi sillä nimellä kutsua?) kiinni.

Kulmasaumat ovat tässä kuvassa jo ommeltu. Samalla kertaa testasin peliruudukon toteutusta ja hyvän kollegan neuvoa kokeilemalla päädyin jättämään ruudukon lakanakankaan alle. Alkuperäinen idea nimittäin oli piirtää ruudukko kankaaseen, mutta kankaan liikkuminen ja kurttuinen luonne sai minut epäilemään tätä toteutustapaa.

Ja millainen ruudukko siellä kankaan alla sitten on? Ihan kelpoinen Cansonin paperi, jonka olin ottanut talteen Julkisen tilan taiteen kurssilta, siellä viivoitettuna kupruilee!

Pystysperjantain vastaisena yönä eli 20.5. harrastin muun muassa yhdistä pisteet -piirtämistä. Aikaisemmin mainitsemani paperin toisella puolella oli nimittäin maalauksia, jotka tummuudellaan estivät tekstien kopioimisen valopöydän avulla. Kaiken lisäksi koko kämpässä ei ollut ainuttakaan toimivaa paksua mustaa tussia! Kaikkea muuta kyllä löytyi, muttei yhtä vaivaista tussia. :’D Tuolloin tussasin tekstit B-vaihtoehdolla eli tummanharmaalla tussilla ja ostin pystytysaamuna uuden mustan tussin yliopiston kioskilta.

Perjantaina kärräsin ensitöikseni kolme pöytää malliopetuksen luokasta eli F-siiven 4. kerroksesta pääyliopiston aulaan. Yhteensä kärräyskeikkoja oli 3 eli yksi per pöytä. Onneksi olen sen verran riski, että sain yksin kipattua väärinpäin olevan pöydän alas kuljetuskärryn päältä ja kammettua sen vielä oikeinpäin. Nämä pöydät eivät nimittäin ole kevyitä, vaikka ne siltä saattavat näyttää. Omassa kerroksessa minulla oli onneksi aina muita kollegoita, joka auttoivat pöydän nostamisessa kärryn kyydille. Palkkioksi tästä annoin muun muassa kyydin pääyliopiston puolelle ja takaisin F-siipeen. Mutta se kärry ja erityisesti sen ohjattavuus! :D Taidan olla liian vaikeasti ajatteleva ihminen sen yksinkertaiseen ohjaukseen nähden.

Laitoin ensin ruudukko- ja tekstipaperin nurjat puolet täyteen kaksipuolisen teipin palasia. Tämän jäljeen teippasin paperit oikelta puolelta maalarinteipillä kiinni pöytien pintaan ja lisäsin teippien päälle siistiksi reunoiksi vielä mustaa sähköteippiä.

Seuraava kuvamerkintä tulee sisältämään kuvia itse tetrominoista. Kyseistä merkintää odotellessa esittelen lyhyesti karvaisen apurini, joka asustelee väliaikaisesti kotona isäni kaverina:

”Mitä sä Äiti teet?” on selvästi luettavissa Akin katseesta. Aki on 21.6.2009 Rovaniemellä syntynyt maatiaiskolli, joka muistuttaa norjalaista metsäkissaa. Rusehtavan musta ja erityisen karvainen lapsi on suuri ilon ja inspiraation lähteeni. Ja mitä kuvassa olevasta kangas- ja lankakaaoksesta voisi selittää? Vapaa-ajallani olen nimittäin vaihtelevalla menestyksellä ommellut isoäidin ruusutarha -mallin mukaisia kangasruusuja, joista valmiina muodostuisi tilkkutäkki. Karvainen lapsi ei ole onneksi vanhojen kankaiden perään, vaan tykkää vahtia tekemisiäni. Joka paikassa. Jos yrittäisin mennä lukollisen oven taakse, kuten vessaan, syntyisi siitä armoton parku. Aki on siis menossa mukana jopa pesulla, vaikka tassut ja maha siinä hommassa vähän kastuvatkin. ;)

Puurran nyt oikein toden teolla tetrominojen maalaamisen kanssa. Itse maalaaminen on rentouttavaa, mutta samalla haastavaa työtä. Ainoa asia, josta en niin suuremmin tykkää on toukokuun 20. eli deadline. Siihen mennessä minun pitää maalata 7:stä erimuotoisesta palasta vähintään 4 eri versiota. Huonolla matematiikkapäälläni se tekee 28 palaa. Jos yritän tähdätä 5 erilaiseen versioon, kasvaa kokonaismäärä 35:een. Lisäksi minun pitää ommella huppu pöytäyhdistelmälle ja piirtää peliruudukko lakanaa. Ja jottei stressielohiiri jäisi ihan ilman ruokaa, peliin pitää kirjoittaa lyhyet ohjeet suomeksi ja englanniksi. Kaiken tämän lisäksi katalogiryhmässä nakki napsahti minun kohdalle, joten teen kannet näyttelykatalogille. Onneksi se homma on vain kaksi rupuista sivua.

En todellakaan ruvennut kykkimään pohjustushuoneessa, joten telasin ja maalasin pohjamaalin paloille pyörivän alustan päällä. Taustalla kasvava lauma jo pohjamaalattuja tetrominoja.

Thei r inweiding thö ruum!!

Nyt on kuitenkin turha maalata piruja seinille projektin lopputuloksesta, sillä työn saa tehtyä vain tekemällä eli minun tapauksessani maalaamalla. Yhteen palaan kuluu aika noin päivä. Valmiita paloja on tällä hetkellä 4 kappaletta. Aloitin maalaamisen Z-tetrominoista, jotka ovat sinisävyisiä. Väreistä käytössä oli vain 4: cyan, ultramarine, mars black ja titanium white.

Tällainen oli alkutilanne kahden ensimmäisen Z-tetrominon kohdalla. Luonnostelin aiheet paloihin lyijytäytekynällä ja kiinnitin sen hiuslakalla. Ja miksi? Koska hiilellä en rupea luonnostelemaan näin pieniin töihin ja fiksatiivia en ole ostanut sitten elävän mallin piirtämisen jälkeen. Sitä paitsi itseltäni jää hiuslakkapullojen pohjille sen verran lakkaa, että pikkutuhaukset riittävät näihin töihin vallan mainiosti.

Ihka ensimmäinen valmis tetromino! Lapsen korva on aika massiivinen, mutta niin ”oikeillakin” lapsilla näyttää olevan, ainakin mitä Googlen kuvahaun tuloksiin on uskominen. Itselläni oli aikoinaan juuri tällainen viidakkolakana ja se on minulla edelleen tallessa.

Tähän asentoon jouduin etsimään hiukan kuvallista apua, koska käpertyvä muoto sai ja saa edelleen raajat näyttämään suhteettoman isoilta tai pitkiltä.

Tämä nukkumisasento oli ollut mielessäni jo edellistä naista maalatessani, joten en käyttänyt mieheen mitään mallikuvia. Minkä kyllä huomaa. :D Kämmen jäi useammasta korjauksesta huolimatta pienehköksi ja karvainen jalka näyttäisi olevan pois paikoiltaan. Oi voi.

Hmm. Luonnossa tämä näyttää hieman epäilyttävältä, mutta tässä tilassa sen taas näyttää hyvältä. ”Tummun” kasvojen maalaaminen oli erityisen rentouttavaa, koska niissä sai näkyä siveltimen ja elämän jälki. :) Kuva-alan käyttö hieman ontuu, mutta isossa porukassa siihen tuskin kiinnittää niin paljon huomiota.

Ja mihin tästä jatketaan… Uusien palikoiden ja uusien värisävyjen kimppuun!

Lukijoita saattaa kiinnostaa millaisen prosessin työni käyvät läpi ennen kuin saavan minulta valmiin työn siunauksen. Esimerkkiprojekteina voin esitellä Piirustus ja maalaus: tempera ja öljyväri -kurssin sekä Praktikum I -kurssin töitäni.  Teknisestä näkökulmasta katsottuna aloitan työni aina pienillä luonnoksilla, koska jostain syystä tykkään väkertää pieniä asioita. Esimerkiksi kummankin kurssin alustavat ja alkuperäiset luonnokset olivat noin kymppikuvien kokoisia:

Joudutte nyt väliaikaisesti kuvittelemaan tähän kohtaan valokuvia maalausprosessista. Kuvat ovat ulkoisen kovalevyni uumenissa, josta etsin niitä parhaillaan. Nyt joudutaan hyppäämään siis suoraan valmiisin töihin, mutta nekin kertovat millaista maalaustyyliä tulen käyttämään taideproduktion aikana. Edelliseen valokuvien puuttumiseen viitaten voitte kuitenkin kuvitella työmäärääni, joka perfektionismiin taipuvaisella ihmisella muodostui varsin suureksi.

Ahaha, mikä anatomisesti korrekti luonnos! XD Väkersin nopeasti kolme tuollaista Photoshopilla ilman sen kummempia anatomiantutkimuksia. Hiili ja hiilikumi kädessä tutkin sitten anatomiakirjaa erittäin tarkasti, koska maalauspohjalle luonnostellessa pystyin vaikuttamaan vielä suuresti asentoihin ja mittasuhteisiin. Tykkään kovasti temperamaalaamisesta, joten kaikki seuraavat työt on maalattu temperella. Taideproduktiossa työt maalataan kuitenkin akryylimaaleilla, koska ne ovat ”käplimisenkestävämpiä”.

Yksi työvaihekuva triptyykin tekemisestä. Minulle on opetettu ja olen itsekin omaksunut hyväksi maalaustavaksi aloittaa maalaaminen taustasta ja edetä kerroksittain kohti ”pintaa”. Oksakylkiluut olivat kuitekin kinkkiset jo luonnosteluvaiheessa, joten jouduin maalaamaan vuorotellen niitä ja niiden takana olevaa taustakimonoa. MP3-soittimeni eristävillä korvatulppakuulokkeilla auttoi onneksi minua keskittymään. Muutaman kerran sadattelin mieleni sisällä töitäni ja itseäni, mikä nyt on ihan luonnollista. :) Seuraavaksi valmiit työt:

Nimetön diptyykki, vasemmanpuolimmainen vuodelta 2008 ja oikeanpuoleinen vuodelta 2009. Kummankin koko 70 cm x 50 cm.

Myös triptyykin töiden koot ovat 70 cm x 50 cm ja ne ovat vuodelta 2010.

Vihertävä: Koivuniemi I
Kellertävä: Koivuniemi II
Sinertävä: Koivuniemi III

Note to self: maalaaminen on kavalaa ja lihottavaa puuhaa, jota tulisi harjoittaa sopivina annoksina.