Ajatuskuplan uusin muoto on rääväsuinen ja erittäin karvainen kissa.

Ihmeiden aika ei ole ohi. Koska työskentelen nyt sarjisopena, alkaa tämäkin blogi myös päivittyä useammin kuin yli vuoden välein. :D

Kuluva tammikuu on ollut erittäin kiireistä aikaa. Heti joululoman jälkeen aloitin viimeisen opetusharjoitteluni ja tuntien suunnittelun lomassa tein myös lopputyötäni mediapedagogiikan kurssille. Tällä kertaa lopputöihin panostettiin enemmän, koska työt tulivat yliopistolle esille Mediaa mediasta -nimisenä yhteisnäyttelynä. Näyttelyssä on esillä myös muita kurssilla tehtyjä töitä eli sarjakuvastrippejä ja -novelleja. Lisäksi kurssin sarjakuvaosuuden töistä kerättiin kansien väliin ihka ensimmäinen LYKOS-lehti, jonka ensimmäinen painos laskettiin liikkeelle 17.1. pidetyissä avajaisissa. Lehden lyhenne tulee sanoista Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden sarjakuvia.

Kuten kuvasta näkee, saimme näyttelylle tilaksi F-siiven Agoran eli Galleria Valon. Nimestään huolimatta galleriatila ei ole talvisaikaan valoisa, joten kuvat ovat hieman tummia.

Sarjakuvastripit ja -novellit on ripustettu, tarkemmin sanottuna naulattu (vasaran puutteessa mm. rautaisella vatupassilla) liikuteltaville seinille. Seinien haitarimuoto oli mielestäni piristävän erikoinen ratkaisu tilanjakamiselle. Huomaa myös alimman kuvan oikeassa alalaidassa oleva LYKOS, joka on luettavissa näyttelyn yhteydessä. Lehteä voi ostaa Mirja Hiltuselta (F-siipi, 4. kerros) huokeaan 3 euron hintaan. Itse osallistuin lehteen antamalla seuraavan sarjakuvanovellin julkaistavaksi:

Ai ku nettipienennys teki kivat moirét. Onneksi varsinaisessa painoversiossa moisia ei ollut.  Sivu on esillä näyttelyssä, tosin suurennettuna valokopiokoneella A3 kokoon, yhdessä neljän ruudun strippini kanssa:

Samalla ripustusarkilla seuranani ovat Niklas Pajusalon novelli (vasemmanpuoleinen), Mirva Valkaman novelli (keskimmäinen) ja stripit (keskimmäiset) sekä Katri Toivasen strippi (vasemmalla).

Oman lopputyöni paikaksi asettui lasihissin viereinen reikäseinä. Seinällä on myös Timo Heikuran sarjakuvaa ja Emilia Haukan valokuvasarja. Oikealla olevan installaation tekijät ovat Johanna Pétursdóttir ja Piia Pippuri. Etualalla olevan työn tekijät ovat Raisa Kinnunen ja… (olen reikäpää enkä muista juuri nyt ^^;)

Että mä vihaan noita huonoja valoja… Oma lopputyöni on yhden sivun sarjakuva, johon sisältyy yhden ruudun omake. Näyttelyssä olevat työt tein perinteisesti pullomusteella ja rasteroin tietokoneella. Alkuperäisten ja julkaisukuntoisten töiden koko on japanilainen B5, mutta näyttelyä varten tulosteet on suurennettu kopiokoneella. Laitoin tyrkylle myös käyntikorttien tapaisia lirpakkeita, kuten kuvasta näkyy. Saa nähdä, kuinka moni on itselleen virnistävän kissan ottanut. Ohessa vielä teosteksti ja varsinaiset työt:

Populaarikulttuuri ja sen ilmeneminen:

näkökulma #4 eli taiteen negaatio tai viihde (2011)

Pullomuste, kuitukärkitussit ja digitaaliset rasterit

Sarjakuvani lähtökohtana on ollut Kari Kallioniemen ja Hannu Salmen artikkeli ”Mitä populaarikulttuuri on?” sekä erityisesti populaarikulttuurin käsitteen määrittelyn 8 eri näkökulmaa. Sarjakuvassa kissapersoonani kohtaa populaarikulttuurin teoksia ja niiden hahmoja. Nämä kohtaamiset vastaavat pientä osaa ihmispersoonani lukemishistoriasta ja viittaavat näin ollen neljänteen näkökulmaan, populaarikulttuurin tuotteeseen eli sarjakuvaan viihteenä.  Sarjakuvan lukusuunta on oikealta vasemmalle ja siihen sisältyy omalla sivullaan oleva yhden ruudun omake eli ylimääräinen humoristinen loppukohtaus.

Näyttelyn purku on jo muutaman päivän päästä, tarkemmin sanoen torstaina 27.1. eli nopeat ja kiinnostuneet ihmiset ehtivät vielä käydä katsomassa näyttelyn läpi.

Sain ajatuksen opetella omalla ajallani ihmiskehon kanjeja. Samalla saisin harjoitusta hiraganojen kirjoittamiseen. Opetteluun tarvitaan myös havainnnoillistava kuva, joten ryhdyin töihin. Pieni iltapiirustustehtävä paisui kuitenkin muutaman päivän työksi, joka aiheutti haastavuutensa takia sekä verenpaineen nousua että turhautumista. ”Mitään en taas osaa haluamallani tavalla!” Jälkeenpäin hiukan naurattaa, mutta minkäs voin tarkkuudelleni. Kaiken lisäksi piirsin nyt Sakuran Picma Micron -tussilla tavalliselle kopiopaperille, joka imee enemmän tussia. Kaikkea sitä unohtaa räpeltäessään eri materiaalien kanssa. Onneksi valkoinen korjausteippi auttoi pienempien virheviivojen korjauluissa. Otan alkuperäisestä myös kopion yliopiston kopiokoneella, joten toisesta paperista vanhan päälle liimatusta päästä ei luulisi jäävän suurempia merkkejä.

Hmm. Paperilla se näyttää kyllä paremmalta. X) Naamankin saisi vaihtaa, kun se näyttää taas niin oudolta. Kropan malliksi löysin suhteellisen nopeasti Googlen kautta jonkun homopornonäyttelijän. Asentona mukava kontraposto miellytti silmääni. Sopivan naismallin etsintä taasen ei ole tuottanut tulosta useista etsinnöistä huolimatta. Asennot ovat joko tyrkkyjä tai piilottelevia tai sitten malli on liian laiha ja liian silikoninen. Toisaalta kovin monella tavallisella miehellä ei ole yhtä selvästi erottuvia lihaksi kuin tällä miesmallilla oli, mutta kulmikasta mieskroppaa on yksinkertaisesti helpompi piirtää kuin pehmeää kaljamahamiestä. Kappasta vaan, harhaudun itse omien ulkonäkökeskeisten ajatusteni kanssa alkuperäisestä ideasta, jossa oli vain tarkoitus saada kuvituskuva opiskelua varten. Seuraavaksi kopioin kuvan, piirrän viivat oikeille kohdille ja aloitan oikeiden kanjien etsimisen. Hyvä apu on esimerkiksi http://jisho.org/words/ eli Denshi Jisho -nettisanakirja.

(お誕生日おめでとう　ゾロくん！！)

Lukijoita saattaa kiinnostaa millaisen prosessin työni käyvät läpi ennen kuin saavan minulta valmiin työn siunauksen. Esimerkkiprojekteina voin esitellä Piirustus ja maalaus: tempera ja öljyväri -kurssin sekä Praktikum I -kurssin töitäni.  Teknisestä näkökulmasta katsottuna aloitan työni aina pienillä luonnoksilla, koska jostain syystä tykkään väkertää pieniä asioita. Esimerkiksi kummankin kurssin alustavat ja alkuperäiset luonnokset olivat noin kymppikuvien kokoisia:

Joudutte nyt väliaikaisesti kuvittelemaan tähän kohtaan valokuvia maalausprosessista. Kuvat ovat ulkoisen kovalevyni uumenissa, josta etsin niitä parhaillaan. Nyt joudutaan hyppäämään siis suoraan valmiisin töihin, mutta nekin kertovat millaista maalaustyyliä tulen käyttämään taideproduktion aikana. Edelliseen valokuvien puuttumiseen viitaten voitte kuitenkin kuvitella työmäärääni, joka perfektionismiin taipuvaisella ihmisella muodostui varsin suureksi.

Ahaha, mikä anatomisesti korrekti luonnos! XD Väkersin nopeasti kolme tuollaista Photoshopilla ilman sen kummempia anatomiantutkimuksia. Hiili ja hiilikumi kädessä tutkin sitten anatomiakirjaa erittäin tarkasti, koska maalauspohjalle luonnostellessa pystyin vaikuttamaan vielä suuresti asentoihin ja mittasuhteisiin. Tykkään kovasti temperamaalaamisesta, joten kaikki seuraavat työt on maalattu temperella. Taideproduktiossa työt maalataan kuitenkin akryylimaaleilla, koska ne ovat ”käplimisenkestävämpiä”.

Yksi työvaihekuva triptyykin tekemisestä. Minulle on opetettu ja olen itsekin omaksunut hyväksi maalaustavaksi aloittaa maalaaminen taustasta ja edetä kerroksittain kohti ”pintaa”. Oksakylkiluut olivat kuitekin kinkkiset jo luonnosteluvaiheessa, joten jouduin maalaamaan vuorotellen niitä ja niiden takana olevaa taustakimonoa. MP3-soittimeni eristävillä korvatulppakuulokkeilla auttoi onneksi minua keskittymään. Muutaman kerran sadattelin mieleni sisällä töitäni ja itseäni, mikä nyt on ihan luonnollista. :) Seuraavaksi valmiit työt:

Nimetön diptyykki, vasemmanpuolimmainen vuodelta 2008 ja oikeanpuoleinen vuodelta 2009. Kummankin koko 70 cm x 50 cm.

Myös triptyykin töiden koot ovat 70 cm x 50 cm ja ne ovat vuodelta 2010.

Vihertävä: Koivuniemi I
Kellertävä: Koivuniemi II
Sinertävä: Koivuniemi III

Note to self: maalaaminen on kavalaa ja lihottavaa puuhaa, jota tulisi harjoittaa sopivina annoksina.