Puurran nyt oikein toden teolla tetrominojen maalaamisen kanssa. Itse maalaaminen on rentouttavaa, mutta samalla haastavaa työtä. Ainoa asia, josta en niin suuremmin tykkää on toukokuun 20. eli deadline. Siihen mennessä minun pitää maalata 7:stä erimuotoisesta palasta vähintään 4 eri versiota. Huonolla matematiikkapäälläni se tekee 28 palaa. Jos yritän tähdätä 5 erilaiseen versioon, kasvaa kokonaismäärä 35:een. Lisäksi minun pitää ommella huppu pöytäyhdistelmälle ja piirtää peliruudukko lakanaa. Ja jottei stressielohiiri jäisi ihan ilman ruokaa, peliin pitää kirjoittaa lyhyet ohjeet suomeksi ja englanniksi. Kaiken tämän lisäksi katalogiryhmässä nakki napsahti minun kohdalle, joten teen kannet näyttelykatalogille. Onneksi se homma on vain kaksi rupuista sivua.
En todellakaan ruvennut kykkimään pohjustushuoneessa, joten telasin ja maalasin pohjamaalin paloille pyörivän alustan päällä. Taustalla kasvava lauma jo pohjamaalattuja tetrominoja.
Thei r inweiding thö ruum!!
Nyt on kuitenkin turha maalata piruja seinille projektin lopputuloksesta, sillä työn saa tehtyä vain tekemällä eli minun tapauksessani maalaamalla. Yhteen palaan kuluu aika noin päivä. Valmiita paloja on tällä hetkellä 4 kappaletta. Aloitin maalaamisen Z-tetrominoista, jotka ovat sinisävyisiä. Väreistä käytössä oli vain 4: cyan, ultramarine, mars black ja titanium white.
Tällainen oli alkutilanne kahden ensimmäisen Z-tetrominon kohdalla. Luonnostelin aiheet paloihin lyijytäytekynällä ja kiinnitin sen hiuslakalla. Ja miksi? Koska hiilellä en rupea luonnostelemaan näin pieniin töihin ja fiksatiivia en ole ostanut sitten elävän mallin piirtämisen jälkeen. Sitä paitsi itseltäni jää hiuslakkapullojen pohjille sen verran lakkaa, että pikkutuhaukset riittävät näihin töihin vallan mainiosti.
Ihka ensimmäinen valmis tetromino! Lapsen korva on aika massiivinen, mutta niin ”oikeillakin” lapsilla näyttää olevan, ainakin mitä Googlen kuvahaun tuloksiin on uskominen. Itselläni oli aikoinaan juuri tällainen viidakkolakana ja se on minulla edelleen tallessa.
Tähän asentoon jouduin etsimään hiukan kuvallista apua, koska käpertyvä muoto sai ja saa edelleen raajat näyttämään suhteettoman isoilta tai pitkiltä.
Tämä nukkumisasento oli ollut mielessäni jo edellistä naista maalatessani, joten en käyttänyt mieheen mitään mallikuvia. Minkä kyllä huomaa. :D Kämmen jäi useammasta korjauksesta huolimatta pienehköksi ja karvainen jalka näyttäisi olevan pois paikoiltaan. Oi voi.
Hmm. Luonnossa tämä näyttää hieman epäilyttävältä, mutta tässä tilassa sen taas näyttää hyvältä. ”Tummun” kasvojen maalaaminen oli erityisen rentouttavaa, koska niissä sai näkyä siveltimen ja elämän jälki. :) Kuva-alan käyttö hieman ontuu, mutta isossa porukassa siihen tuskin kiinnittää niin paljon huomiota.
Ja mihin tästä jatketaan… Uusien palikoiden ja uusien värisävyjen kimppuun!
